Parhaan argumentin metsästäjä
Vaalijärjestelmä uudistettava! 
22nd-Mar-2007 12:48 pm
Politics
No niin, vaalit on ohi ja näyttää siltä, että Tarja Cronbergin putoaminen on lisännyt vettä vaalijärjestelmän muuttamista toivoavien myllyyn. Hyvä näin, sillä vaikka Suomen systeemi on esimerkiksi Kanadaan (Vihreille 5% äänistä, 0/308 kansanedustajaa!!!!) verrattuna lähes ihanteellinen, voi meidänkin järjestelmää parantaa monella tavalla.

Ehdotetut Lapin ja Oulun sekä Itä-Suomen vaalipiirien yhdistämiset ovat toki askel parempaan suuntaan, mutta itse olisin radikaalimman uudistuksen kannalla. Sellaisen, joka toisi politiikan lähemmäs kansalaisia ja nostaisi näin myös äänestysaktiivisuutta. Tähän päästäisiin lanseeraamalla Suomeen enemmistövaalikomponentti, jossa maa jaetaan vähintään 133:een vaalipiiriin ja loput paikat jaettaisiin tasauspaikoilla puolueiden listoilta. Tällainen malli on yksi suosituimmista (Single Transferrable Voten ohella) Kanadan vaalijärjestelmäuudistajien unelmissa. Itse asiassa tällaista mallia ehdotti Law Commission of Canada laajassa "Electoral Reform for Canada" -katsauksessaan. Kannattaa tutustua, pdf löytyy netistä. Itse koetin puffata kyseistä mallia ollessani Torontossa opiskelemassa. Tein siitä esseen, joka löytyy täältä: http://koti.mbnet.fi/thexder/Opiskelu/Proportional.htm.

Kirjoitin asiasta eilen mielipidekirjoituksen Hesariin. Aihe on ajankohtainen, joten saattaa mennä läpikin. Pistän joka tapauksessa kirjoituksen nyt tähän blogini lukijoiden nähtäväksi.

Edit: Meni läpi Hesarissa, mutta aika raakasti lopusta leikeltynä.


Nukkuvat uurnille vaalijärjestelmän rohkealla uudistuksella

Eduskuntavaalien jälkeen on herännyt keskustelua vaalijärjestelmän uudistustarpeesta. Pohjois-Karjalassa huippusuositun Tarja Cronbergin tippuminen paljasti, miten vaikeaa pienten ja keskisuurten puolueiden on saada edustusta pienemmistä vaalipiireistä. Myös vaaliliitot on nähty demokratian näkökulmasta ongelmallisina. Tilanteeseen ollaan hakemassa parannusta pienimpiä vaalipiirejä yhdistämällä. Tämä olisi toki hyvä uudistus, mutta nyt olisi mahdollisuus tehdä rohkeasti aivan uudenlainen vaalijärjestelmä. Sellainen, joka poistaisi ylisuuret äänikynnykset ja toisi ehdokkaat lähemmäksi äänestäjiä herättäen näin monet nukkuvan puolueen jäsenet uurnille.

Kanadassa on keskusteltu paljon vaalijärjestelmän uudistamisesta. Siellä on käytössä puhdas enemmistövaalitapa, joka on pienille puolueille vielä monin verroin Suomen vaalitapaa epäedullisempi. Kanadassa onkin noussut kansanliike vaatimaan vaalijärjestelmän uudistamista. Yksi ehdotetuista malleista on mielenkiintoinen yhdistelmä enemmistövaalitapaa, suhteellisesta vaalitapaa ja listavaalia. Nähdäkseni se sopisi hyvin myös Suomeen.

Mallissa Suomi jaettaisiin 133:een yhtä suureen vaalipiiriin, joista kustakin valittaisiin yksi ehdokas. Jokaisella puolueella ja valitsijayhdistyksellä olisi oikeus asettaa yksi ehdokas ja eniten ääniä saanut pääsisi läpi. Tämän rinnalla olisi 4-5 keskenään samankokoista suurvaalipiiriä, joihin kukin puolue asettaa oman listan ja tällä listalla ehdokkaat haluamaansa järjestykseen. Näiltä listoilta valitaan loput 67 ehdokasta tasauspaikkaperiaatteella. Eli mikäli puolue ei saa vaalipiireistä kannatuksensa oikeuttamaa prosenttimäärää edustajista, saa se listalta niin monta ehdokasta läpi, että sen kansanedustajien määrä vastaa kannatusta.

Äänestäjä voi tehdä lippuun 1-3 merkintää. Hän voi äänestää pelkästään yhtä oman vaalipiirinsä ehdokasta. Tällöin annettu ääni menee suoraan myös tämän ehdokkaan puoluelistalle. Äänestäjä voi kuitenkin halutessaan äänestää eri puolueen listaa kuin mitä oman vaalipiirin ehdokas edustaa. Kolmas mahdollinen merkintä on tietyn ehdokkaan äänestäminen puolueen listalta. Jos jokin ehdokas listalta saa tietyn prosenttimäärän puolueen äänistä, nousee hän listan kärkeen. Kyseessä on ”joustava listavaali”, jossa äänestäjillä on käytännössä veto-oikeus puolueen asettamaan ehdokasjärjestykseen.

Ehdotettu vaalijärjestelmä toisi ehdokkaat lähemmäs äänestäjää. Vaalipiirin olessa pieni, olisi kampanjointi halvempaa ja jokaisella äänestäjällä realistinen mahdollisuus tutustua hyvin kaikkiin ehdokkaisiin. Alueellinen edustus olisi paljon nykyistä kattavampi. Pienimmilläkin puolueilla olisi mahdollisuus, kun kampanjointi veisi vähemmän rahaa ja tasauspaikat mahdollistaisivat läpimenon pienemmälläkin äänimäärällä. Toteutuessaan uudistus lisäisi kiinnostusta politiikkaa kohtaan ja herättäisi varmasti monen nukkuvan vaaliuurnille.

Jukka Jonninen
Valtiot. yo.
Helsinki
This page was loaded May 26th 2012, 11:03 pm GMT.