?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Tämä on ensimmäinen osa vaalirahoitukseen liittyvien blogimerkintöjen sarjasta. Tässä ensimmäisessä osassa tarkastelen ilmiötä ennen kaikkea psykologisesti ja filosofisesti. Toisessa osassa esitän oman mallini vaalirahoituksen pelisäännöiksi. Viimeisessä osassa esitän ne (lain ja vihreän puolueen normeja avoimemmat) vaalirahoituksen säännöt, jotka olen itselleni asettanut kunnallisvaaleihin, joissa olen ehdolla (HKI, Vihreät) tänä syksynä.

Taustaa

Timo Kallin räjäyttämä vaalirahoitusskandaali ei osoita hiipumisen merkkejä. Yksi syy tähän lienee median halu paikata oma töppäyksensä (sen, että asiasta alettiin puhua kunnolla vasta nyt), mutta on aiheessa kummastelemista muutenkin. Itseäni keskustelussa kummastuttaa eniten sen pintapuolisuus ja poliitikkojen järjestelmällinen itsepetkutus. Poliitikot ovat niin syvällä omassa fantasiassaan, etteivät tajua, mikä valta lahjalla on AINA ja ettei pyyteetöntä lahjaa ole olemassakaan.

Kehittyvien maakuntien Suomi on viimeisimpien tietojen mukaan jakanut viime eduskuntavaaleissa ehdokkaille peräti 400 000 euroa. Yhdistyksen kokoajana toimineen Tapani Yli-Saunamäen mukaan kerättiin liike-elämän avustuksella eräänlainen potti tai pesämuna, jota sitten tarjottiin oikeanlaisen ideologian omaavan ehdokkaan tueksi vaaleissa. Hänen mukaansa ehdokkaat vielä jaettiin kolmeen ryhmään, joista kovimman luokan edustajille jaettiin eniten rahaa, jopa 20 000 euroa (mm. Paula Lehtomäelle). Yli-Saunamäen mukaan tarkoitus oli ennen kaikkea toimia pyyteettömästi isänmaan ja demokratian asialla.

Keskustelu vaalirahoituksesta on tähän asti pyörinyt ennen kaikkea edustajien ilmoitusten vaillinnaisuuden ympärillä. Tämä on nähdäkseni hyvin pieni vivahde rutkasti merkittävämmässä ilmiössä. Tämän kokoluokan vaalirahoitus kun on ongelma, vaikka se olisi täysin julkista ja kaikkien äänestäjien tiedossa jo ennen vaaleja, koska:
1. Tällöin järjestelmä suosii niitä, jotka edustavat rikkaiden etuja
2. Vaalirahoitus ei ole koskaan pyyteetöntä

Ympäristö ei voi ostaa valtaa

Vaalirahoitus on niitä asioita, joissa perusoikeudet menevät ristiin. Voidaan argumentoida, että jokaisella kansalaisella on oikeus antaa ehdokkaille rahaa niin paljon kuin haluaa. Tämä on osa sananvapautta ja vapaata markkinataloutta: jokainen saa tehdä omalla rahallaan mitä haluaa ja avustaa hyväksi katsomansa viestin julkituomista ideoiden markkinoille. Toisaalta tällainen oikeus vaarantaa demokratian ytimessä olevan tasavertaisen julkisuuden. Kun tiettyjen viestien edustajilla on enemmän rahaa, saavat he mediassa huikeasti enemmän palstatilaa ja pystyvät palkkaamaan parhaat mainosmiehet vetelemään oikeista naruista ihmisten mielen muokkaamiseksi. Toisin sanoen tietty viesti saa ylivallan todellisuuden luojana. Tämä johtaa siihen, että rahalla ostetaan rahalle – talouskasvulle – suosiollista todellisuutta ja tätä kautta lainsäädäntöä. Muut arvot – kuten vapaa-aika, luonnon monimuotoisuus ja erilaiset harrastukset – jäävät jalkoihin kun säädetään meidän jokaisen maailmankuvalle ensiarvoisen tärkeitä normistoja.

KMS saattaa olla vilpitön sanoessaan tavoittelevansa pyyteettömästi isänmaan ja demokratian parasta. Mutta sillä on tietty näkemys, mitä tuo ”isänmaan ja demokratian paras” tarkoittaa. Ja kun rahoittajina ovat Toivo ”Topi” Sukarin ja Kyösti Kakkosen kaltaisia turbokapitalisteja, lienee selvä että tuo näkemys eroaa aika lailla radikaalisti vaikkapa siitä mitä itse pidän isänmaan ja demokratian parhaana. Sukarille ja Kakkoselle isänmaan ja demokratian paras tarkoittanee sitä, että yhteiskuntamme normeja säätävät ihmiset joille työ, yrittäminen, kuluttaminen ja talouskasvu ovat ylimpiä arvoja joiden palvelemiseksi ihmisten mieli ja käyttäytyminen on muokattava. Itse taas omaan – kuten myös monet muut sellaiset toimijat jotka eivät saa KMS:lta rahoitusta – sellaisen ideaalin, jossa Sukarin ja Kakkosen edustamilla itseisarvoilla on ennen kaikkea tärkeä välinearvo ja jossa ne palvelevat ihmisten onnea ja vapautta sekä asetetaan luonnonvarojen riittämisen ja luonnon monimuotoisuuden kontekstiin. Harmi ettei onni, vapaus ja luonnonvarojen riittäminen pysty kasaamaan sellaista kassaa, josta jokainen näitä ylimpänä arvonaan pitävä voisi ammentaa.

Vaalirahoituksen sosiaalipsykologia

Uskon myös – ehkä hieman naivisti – että myös poliitikot jotka rahaa ovat ottaneet vastaan rehellisesti kokevat säilyttäneensä oman vapaan tahtonsa. Jokainen psykologiaa ja biologiaa tunteva kuitenkin tietää, ettei ihmisen psyyke toimi näin. Lahjat – ja oikeastaan sosiaaliset suhteet yleensä – voidaan nähdä eräänlaisena vaihtokauppojen verkkona. Ihminen ei tee sellaista, josta ei saisi itse hyötyä – hyvää oloa, oman identiteetin vahvitumista, rakkautta, mammonaa, mielenkiintoista debattia jne. Tämän vuoksi ihmiset mm. haluavat viettää aikaansa lähinnä sellaisten ihmisten seurassa, joilla on jotain mielenkiintoista tarjottavanaan – hyviä juttua, hyvää oloa jne. Tämä mekanismi on vielä paljon selvemmin esillä kun annetaan lahjoja. Jos ihminen on normaalin psyyken omaava, tulee tälle paha mieli jos tämä ottaa lahjan vastaan tekemättä mitään vastapalvelusta. Tämä on hyvin pitkälle tiedostamaton prosessi ja tapahtuu vaivihkaa. KMS:n tapauksessa lahja synnyttää taatusti halun vastapalvelukseen. Luultavasti psyyke hoitaa tämän sillä, että lahjan saaja tulee suosiollisemmaksi sellaisille aatteille joita lahjan antaja edustaa. Luultavasti saaja ei kuitenkaan osaa yhdistää tätä mielenmuutosta itse lahjaan, vaan se on enemmänkin alitajunnan kautta tuleva tuotos. Vahinko on siis tapahtunut jo silloin, kun lahja on otettu vastaan.

Kumpi oli ensin, raha vai ideologia?

Yksi mielenkiintoinen aspekti vaalirahoituksessa on kysymys syistä ja seurauksista, munista ja kanoista. Toisin sanoen antoiko KMS Lehtomäelle, Kallille, Vanhaselle ja kumppaneille tukea koska nämä edustavat tiettyä ideologiaa (ja sen KMS:lle edullisia konkreettisia ilmenemismuotoja) vai edustaako tämä kopla tiettyä ideologiaa koska KMS antoi näille tukea? Ja vielä: muokkautuiko tämän koplan ideologia tällaiseksi osaksi sen tiedon vuoksi, että he tiesivät sen poikivan vaalirahaa ja sen kautta paremman mahdollisuuden päästä läpi. Ja vielä syvemmälle: muokkautuiko tämän koplan – ja kansan kokonaisuudessaan – ideologia suureksi osaksi sen seurauksena, että tietyt tahot ovat tukeneet tiettyä ideologiaa edustavia poliitikkoja jotka ovat säätäneet tiettyjä normeja jotka ovat vaikuttaneet lasten ja nuorten kasvamiseen?

Itse näkisin ensimmäisen kysymyksen niin, että etupäässä KMS on antanut tukea näille poliitikoille juuri näiden ideologisten preferenssien vuoksi, mutta toisaalta tämä tuki silti vaikuttaa poliitikoihin sokeuttavasti tiettyjen konkreettisten asioiden kohdalla (vrt. Vanhanen ja Ideapark). Tämä sokeuttava vaikutus on siis pitkälti alitajuisesti johdettua, koska uskon Vanhasen ja kumppaneiden pitävän itseään aidosti hyvinä ihmisinä joita ei voi lahjoa: psyyke pukee mielenmuutoksen omaksi mielipiteeksi. Vastaus toiseen kysymykseen on myös varovainen kyllä – varmasti poliittiset broilerit ovat muokanneet arvojaan sen mukaan, millä saa eniten lahjoituksia, mutta taas: alitajuisesti. Vastaus kolmanteen kysymykseen on selvä: vaalirahoitus muodostaa kokonaisen ympyrän, jolla on vaikutuksia myös siihen, millaisia ihmisiä meidän lapsistamme kasvaa.

Oikeastaan pääponttini tällä kirjoituksella on se, että lahjan saaja on aina lahjottu. Tämän jälkeen ei ole suuren suurta merkitystä, onko lahja tiedossa vai ei. Vahinko on tapahtunut viimeistään lahjan saannin yhteydessä, mutta todennäköisesti jo kauan sitä ennen, kun poliitikko muokkaa ideologisia näkemyksiään sellaisiksi, että ne saavat mahdollisimman paljon vastakaikua vallalta – siis rahalta – ja näin pönkittävät läpipääsymahdollisuuksia (tällöin ei ole väliä edes sillä, onko tiedetty, keneltä raha on tullut). Haluan tuoda esille myös sen, että tämä ongelma on todella mittava ja kauaskantoinen. Kun päästämme bisneksen politiikkaan lahjoitusten muodossa, emme vain tee bisnekselle suosiollisia päätöksiä Ideaparkeista. Ei, paljon kauaskantoisempaa on se normisto jonka luomme ja jonka ohjaamana lapsemme kehittyvät ja jonka vaikutuksen alaisena lapsemme muodostavat omat arvonsa. Käsi sydämelle: näetkö hyvänä järjestelmän, jonka seurauksena lapsesi imee Toivo Sukarin ja Kyösti Kakkosen arvoja? Minä en ainakaan.