?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Suhtautuminen joukkoliikenteeseen on usein hyvin irrationaalista. Tätä kuvaa hyvin Päivi Lipposen (sd.) ristiretki joukkoliikenteen maksuttomuuden puolesta. Toteutuessaan tämä johtaisi ympäristökatastrofiin ja rahan loppumiseen muilta tärkeiltä kohteilta. Juuri kukaan autoilija ei vaihtaisi bussiin, koska se about 40e/kk on jo nyt pieni hinta heille (keskimääräisen auton hinnalla saa huristella joukkoliikenteellä noin 40 vuotta!) eikä täyteen ahdetut bussit ja junat houkuttelisi. Sen sijaan nykyisin kävellen ja pyörällä kulkevat nousisivat yhä enenevässä määrin bussiin. Samalla joukkoliikenteeseen pitäisi laittaa huikeita lisäsummia ja lisätä vuoroja – varsinkin bussivuoroja.

Mutta eikö ”ympäristökatastrofi” ole hieman liioittelua? Ei ole, sillä on ymmärrettävä, että joukkoliikenne on ennen kaikkea välttämätön paha ja suuri päästölähde. Paljon parempi tilanne olisi, jos ihmiset voisivat kulkea töihin ja palveluihin jalan tai pyörällä. Tähän vaikutamme kaavoituksella ja sillä, minkälaisia rakennuksia tänne tuotamme. Joukkoliikenne on vasta kolmas ”puolustuslinja” päästöjä ja energiankulutusta vastaan kaavoituksen ja kevyen liikenteen pettäessä. Joukkoliikenne on rutkasti parempi kuin yksityisautoilu, mutta sinänsä siis itsessään huono: saastuttava, kallis, äänekäs ja kaupunkitilaa vievä.

On myös kiinnitettävä huomiota siihen, että joukkoliikennemuotojen välillä on rutkasti eroja. HKL:n ympäristöraportin (s.15) mukaan bussien hiilidioksidipäästöt matkustajakilometriltä olivat vuonna 2007 103g, raitiovaunun 53g ja metron 27g. Lisäksi bussit päästävät ilmaan – ja ihmisten keuhkoihin – huomattavia määriä pienhiukkasia aiheuttaen useita sairauksia ja jopa kuolemantapauksia. Näitä lukuja on syytä verrata EU:n tavoitteeseen alentaa uusien autojen keskipäästöt 140g:aan vuoteen 2008 mennessä. Eli pelkkiä päästöjä tarkastellen kaksi ihmistä saman auton kyydissä on ilmastolle parempi vaihtoehto kuin bussin. Vaikka bussien päästöjä voidaan – ja pitää – saada alas reilusti, olisi metropolissa siirryttävä enenevässä määrin raideliikenteeseen.

Kaavoituksessa tulee suosia tiivistä ja korkeata, jotta mahdollisimman suuri osa ihmisistä saataisiin metroverkon varrelle asumaan. Länsimetro on hyvä alku verkon laajennukselle, mutta itämetron ja Töölön, Pasilan ja Viikin suuntaan menevän metron tulee seurata pikimiten. Aivan ensimmäisenä olisi kuitenkin syytä rakentaa raidejokeri, koska poikittaisliikenne on tällä hetkellä metropolin pahin liikenneongelma. Tämä voitaisiin toteuttaa pikaraitiotienä. Oikeastaan metroa kevyempää pikaraitiotietä voitaisiin harkita myös muualle metropolin alueelle, etenkin sellaisille alueille, joita ei vielä olla rakennettu aivan täyteen, eli joille voidaan kaavoittaa tällainen ratkaisu maan päälle.

Metron ja pikaraitiotien levitessä yhä useampaan kolkkaan lakkautetaan samaan tahtiin bussilinjoja ja siirrytään uudempaan, vähemmän saastuttavaan kalustoon. Syöttöliikenne metron ja pikaraitiotien tärkeimmille pysäkeille tulee toimia enenevässä määrin polkupyörällä ja kävellen. Metropolialueella onkin suunnattava huomiota joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen kehittämiseen toisiaan tukien. Tämä tarkoittaa mm. liikenteen järjestämistä pyörille edullisesti vilkkaimpien raideasemien läheisyydessä, sekä erilaisten säilytystilojen rakentamista näiden asemien yhteyteen. Näihin mahtuisi paljon pyöriä sateelta suojassa ja valvonnassa. Olisi myös harkittava kaupunkipyörä-hankkeen laajentamista ja kehittämistä. Tästä on saatu todella hyviä kokemuksia mm. Pariisissa ja Brysselissä.

Unelmieni metropolissa suurin osa asukkaista asuisi 5min kävelymatkan päässä joko metro – tai pikaraitiotieasemasta. Nämä kaksi muodostaisivat laajan ja loogisen verkon, jossa pääsisi hyvin nopeasti ja mukavasti mihin tahansa kaupungissa. Tässä metropolissa kävelemistä ja pyöräilyä tuettaisiin kaikin mahdollisin tavoin ja ne olisivat suosituin liityntäliikenteen muoto harvaan asutuilla seuduilla ja suosittu liikennemuoto kodista määränpäähän lähempänä keskustaa. Busseja olisi vain vähän, pääasiassa harvaan asutuilla seuduilla. Unelma autottomasta keskustasta olisi toteutettu ja joukkoliikenne toimisi siellä vain raiteilla. Tämä unelma on täysin mahdollista toteuttaa ja pitkällä tähtäimellä sen voisi sanoa oleva jopa kaupunkimme elinehto energian kallistuessa ja päästömaksujen tehdessä kaikista liikennemuodoista entistä kalliimpia.