?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Ydinvoima 1/2: Uhkatekijät ja potentiaali

Olen kunnallisvaalikampanjassani pitänyt jonkin verran ääntä mahdollisuudesta käyttää Loviisan ydinvoimaloiden veden muodossa tuotettua hukkalämpöä metropolin lämmityksessä. Jotten vahingossakaan profiloituisi miksikään ydinvoimafanaatikoksi ja jotta tämä asia saisi ennen vaaleja ansaitsemansa käsittelyn myös blogissani, kirjoitan nyt vaaleja edeltävien päivien aikana kaksiosaisen ydinvoima- kirjoitussarjan. Ensimmäisessä osassa käsittelen ydinvoiman uhkia ja potentiaalia globaalina energiaratkaisuna ja jälkimmäisessä pohdin ydinvoimaan nimenomaan Helsingin ja Suomen kannalta.

Ydinvoimakannan kypsyminen

Olen suhtautunut ydinvoimaan aina hyvin suurella varauksella. Yksi osoitus tästä on se, että liityin vihreisiin heti sen jälkeen, kun nämä olivat eronneet hallituksesta 2002. Vaikkei tehty eropäätös näin jälkikäteen ajateltuna välttämättä ollutkaan paras mahdollinen, ymmärrän vieläkin varsin hyvin, miksi se tehtiin. Ydinvoiman vaaroista ei tarvitse vihreästi ajatteleville erikseen saarnata – ne ovat hyvin tiedossa. Vaikka pidänkin suurta osaa näistä vaaroista liioiteltuina, on ydinvoimalla nähdäkseni myös paljon sellaisia vaaroja, joista ei olla juurikaan keskusteltu (näistä kohta lisää).

Näkemykseni ydinvoimasta monella tavalla ongelmallisena ja vaarallisena energialähteenä ei siis ole radikaalisti muuttunut. Suhtaudun siihen kuitenkin nykyään entistä suopeammin, ennen kaikkea siksi, että muiden energianlähteiden ongelmat ovat vasta viime vuosina kunnolla kolahtaneet tajuntaani. Ilmastonmuutos on ydinvoimaa monin verroin vaarallisempi uhka sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Näin ollen fossiilisista energialähteistä pitäisi päästä eroon nopeimmassa mahdollisessa aikataulussa. Lisäksi suurin osa fossiilisista polttoaineista on loppumassa; ensin öljy, pian sen jälkeen maakaasu ja lopulta myös kivihiili. Eli vaikka näistä jollain konstilla saataisiin päästöttömiä (en pidättele hengitystäni!), pitäisi niille löytyä korvaaja hyvin nopeasti. Uusiutuvat ovat pitkällä tähtäimellä se vastaus, mutta teknologian pitää antaa vielä kehittyä – ja ennen kaikkea asettaa sille taloudelliset insentiivit kehittyä – vielä muutama vuosikymmen, ennen kuin niillä voidaan tuottaa merkittävä osa maailman energiantarpeesta.

Liioitellut uhkat

Ydinvoima on siis ”paha”, muttei energiamuodoista pahin. Monia sen uhkia on nähdäkseni liioiteltu varsin rankasti Suomessa käydyssä debatissa. Merkittävimpiä näistä liioitelluista uhkista ovat onnettomuuden vaara, uraanin loppuminen sekä jätteiden loppusijoitus.

Ydinvoimaloita tuskin saadaan koskaan täysin turvallisiksi, mutta nykyään niiltä vaaditaan käsittääkseni turvallisuustasoa, joka rajaa vakavan onnettomuuden mahdollisuuden vuositasolla yhteen miljoonasosaan. Vaikeahan tätä on mitata, mutta viime vuosina INES-luokan ylimpiin neljään luokkaan kuuluvia onnettomuuksia on ollut käsittääkseni ”vain” yksi (Tokaimura, JPN 1999 – INES 4). Näyttää siltä, että turvallisuus menee koko ajan eteenpäin ja onnettomuuden riskit pienenevät. Olen havaitsevinani, että myös ydinvoiman vastustajat ovat jollain tasolla hyväksyneet tämän kehityksen ja argumentit ovat pikku hiljaa siirtyneet oleellisempiin uhkatekijöihin.

Tällaisena pidin pitkään itsekin uraanin isotoopin U-235 loppumista. Tämän puolestahan on puhunut mm. se, että uraanin hinta on 10-kertaistunut muutamassa vuodessa tällä vuosituhannella. Lukemani perusteella tämä uhka on kuitenkin vähintäänkin liioiteltu. Ensinnäkin nykykäytöllä ja nykyhinnoilla U-235 riittää lähes 100 vuodeksi. Ja hinnan kohotessa sitä saadaan enemmän, tulevaisuudessa jopa merivedestä. Oleellista tässä on se, ettei uraanin hinta muodosta kuin pienen osan ydinenergian hinnasta, joten sen nousu ei ole missään nimessä samanlainen katastrofi kuin mm. öljyn tuotantokustannusten nousu.

Lisäksi ydinpolttoainetta saadaan kierrätettyä ja tehtyä hyötöreaktoreissa. Näissä on kuitenkin kummassakin ongelmia. Kierrätyksessä ongelmana on se, että samassa prosessissa saadaan helpohkosti valmistettua myös PU-239:a (plutoniumisotooppi) ydinasekäyttöön. Hyötöreaktorit taasen ovat kalliita ja Ranskaan sekä Japaniin valmistuneet on jouduttu sulkemaan. Tämä on kuitenkin potentiaalisesti hyvin lupaava teknologia, sillä se pystyy tuottamaan enemmän ydinpolttoainetta kuin mitä se itse kuluttaa. Vaikken olekaan kovin teknologiauskovainen, uskoisin näiden kahden teknologian kehittyvän seuraavan noin sadan vuoden aikana merkittävästi (niin, ellei ilmastonmuutos ja öljyhuippu sekoita maailmaa, mikä on todellinen uhka) ja näin ollen kuittaavan halvan U-235:n loppumisen.

Samalla kierrätys voi kuitata myös suuren osan loppusijoituksen ongelmista. Se nimittäin sanan mukaan kierrättää käytetystä ydinpolttoaineesta uudelleen käytettävää ydinpolttoainetta. Tämä vähentää dramaattisesti loppusijoitettavan korkea-aktiivisen ydinjätteen määrää ja vaarallisuutta. Mutta ilman tätäkin voidaan sanoa, että loppusijoituksen riskejä ollaan ehkä hieman liioiteltu. Vaikka kyseessä on vuosituhansia säteilevä hyvin vaarallinen jäte, menettää se suuren osan säteilystään vuosikymmenissä ja valtaosan vuosisadoissa. Suuri ja ratkaisematon ongelma se on toki tästäkin huolimatta.

Liian vähälle huomiolle jääneet uhkat

Vaikka montaa ydinvoiman aiheuttamaa uhkaa on mielestäni liioiteltu, on toisaalta myös niitä, joihin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Näitä ovat uraanin louhinta, ydinaseiden leviäminen sekä – pidemmällä tähtäimellä – maailmanpoliittinen epävakaus ja kahtiajako.

Uraanin louhintaan on aivan viime aikoina alettu kiinnittää Suomessa huomiota, kun täältä on alettu etsiä uraanilähteitä. Omasta mielestäni uraanikaivokset ovat ylivoimaisesti pahin ydinjätelähde. Tämä johtuu monesta syystä, joista suurimpia ovat valvonnan ja mediahuomion puute sekä äärimmäisen suuri volyymi. Uraanikaivokset ovat jääneet pahasti käytetyn ydinjätteen varjoon mm. sen vuoksi, että tämä ongelma on monissa länsimaissa ”ulkoistettu” kehitysmaihin (Ausralia ja Kanada ovat kuitenkin suurimmat tuottajat). Uraanikaivokset tuottavat äärimmäisen suuria radioaktiivisia jätevuoria ja –järviä, jotka hoidetaan usein ”dumpataan nyt sitten vaikka tuonne” – periaatteella. Ongelma vain pahenee jos ja kun siirrytään köyhempiin lähteisiin uraanin huventuessa. Toisaalta uskon myös, että uraanikaivoksissa myös parantamisen vara on suurin ja tähän tulisikin pikimiten puuttua kovalla kädellä. On myös totta, että ydinvoiman kilpailijat – öljyhiekka ja kivihiili – tuottavat aivan yhtä lohduttomia kaivosnäkymiä.

Suurempi uhka on kuitenkin ydinaseiden leviäminen. Uskoakseni ydinjätteiden kierrätys tulee jatkossa yleistymään uraanin kallistuessa ja ydinjäteongelman korostuessa. Tällöin myös ”tuomiopäivän kello” raksahtaa lähemmäs puolta yötä ydinasekäytössä toimivan PU-239:n yleistyessä voimakkaasti. Nostaisin tämän ongelman yhdeksi keskipitkän tulevaisuuden pahimmista koko maailmassa. Valitettavasti ilmastonmuutos on vielä suurempi ongelma ja näin ollen tähän tultaneen menemään. Nyt pitäisikin alkaa kiinnittää enenemässä määrin huomiota mekanismeihin, joilla tämän toiminnan riskejä saadaan pienemmiksi. Näistä kohta lisää.

Ehkäpä suurin ydinvoiman uhkatekijä liittyy edelliseen. Mikäli ydinvoimaa otetaan suuressa määrin käyttöön päästötalkoiden seurauksena, tulee PU-239 olemaan yhä suuremmassa määrin käytetty polttoaine. Tämä johtaa siihen, että ydinvoimasta tulee sotateknologisesti yhä vaarallisempi energianlähde ja sen saatavuutta aletaan rajoittaa länsimaiden toimesta. Kehittyville maille tai kilpailijoille sitä ei voida antaa, koska siitä voidaan tehdä ydinaseita tai ydinasemateriaali voi löytää tiensä terroristien käsiin. Pahimmassa tapauksessa maailma jakaantuu vauraaseen ydinvoimaa käyttävään pohjoiseen ja köyhään, katkeraan etelään.

Voiko ydinvoiman käyttö olla kestävää?

Lyhyt vastaus: ei. Ei ainakaan, mikäli ihmisluonne ei muutu lyhyessä ajassa merkittävästi parempaan suuntaan. Ydinvoiman käyttö voi kuitenkin olla merkittävästi kestävämpää suhteessa fossiilisiin energianlähteisiin ja sen kestävyyttä voidaan edistää monin tavoin. Itse näen sen kuitenkin ennen kaikkea tärkeänä osana välivaiheen energiateknologiaa, jonka avulla maailma kykenee luovimaan tiensä ilmastonmuutoksesta ja fossiilisten energialähteiden hiipumisesta kohti todella kestävää, uusiutuvaan energiaan perustuvaa energiataloutta.

Ydinvoiman turvallisuutta voidaan parantaa monella tavoin ja näihin pitäisi nyt Suomen ja EU:n piirissä tähdätä. IAEA:n asemaa tulee vankistaa, sen määrärahoja nostaa ja demokraattista pohjaa laajentaa. Sille tulee taata voimavarat yhä tarkempaan ja perinpohjaisempaan ydinteknologian valvontaan. Sille voidaan antaa tehtäväksi myös – tällä hetkellä hieman utopistinen – ydinpolttoaineen keskitetty tuotanto. Tämä olisi hyvä pitkän aikavälin tavoite ja se parantaisi merkittävästi koko maailman turvallisuutta. Kun ydinpolttoainetta tehtäisiin ja jaeltaisiin keskitetysti, olisi sitä monin verroin helpompi valvoa. Tämä on kuitenkin de facto isku valtioiden suvereniteetin – ja energiaomavaraisuuden – sydämeen ja siksi vaikea saada menemään läpi.


Tässä siis ”lyhykäisyydessään” kantani ydinvoimaan, sen turvallisuustekijöihin ja potentiaaliin maailman energiataloudessa. Suhtaudun siis siihen hyvin suurella varauksella, mutten jaa aivan yhtä synkkää kuvaa kuin monet sen kiivaimmat vastustajat. Mielestäni ydinvoimaa voidaan käyttää tietyin reunaehdoin, mutta sen pitää ymmärtää olevan vain välivaiheen teknologia eikä siihen panostaminen saa merkitä uusiutuviin panostamisen vähenemistä, vaan päinvastoin tämän mahdollistamista. Miten tämä toteutetaan poliittisesti, on sitten jo vaikeampi kysymys. Viikonloppuna kerron yksityiskohtaisemmin kantani siihen, tulisiko metropolialueen harkita ydinvoiman käyttöä lämmityksessään.

Comments

( 4 comments — Leave a comment )
(Anonymous)
Oct. 24th, 2008 08:29 am (UTC)
Hyvä kirjoitus
Ihan hyvin eritelty. Semmoinen pieni tarkennus tosin että jos jonkun osuus kustannuksista on esimerkiksi pieni 5% ja sen hinta viisinkertaistuu, niin sen osuus on sitten 20%.

Ihan sama mitä mieltä on ydinvoimasta, niin toki sen voimalan hukkalämpö kannattaisi ottaa hyötykäyttöön. Loviisa vaan on turhan kaukana, kaukolämpötunneli ei olisi ainoastaan kallis, vaan myös hävikki olisi hyvin suuri. Loviisassa muuten tehdään kaukolämpö polttoöljyllä.

Tuplakierroksilla propelliin: sopiva sijoituspaikka kaukolämpöä tuottavalla ydinvoimalalle olisi Tallinna-Helsinki tunnelin sivutunneli tai sitten se huoltoa varten ehdotettu tekosaari. Lämpöä sekä Tallinaan että Helsinkiin, ja jos tulee onnettomuus niin voimala on valmiiksi syvällä graniitissa, jätteetkin voi säliöä paikan päälle :-)

Ydinvoimarakentaminen hyytyi aikoinaan ympäristösyiden ohella pitkälti kustannuksiin, enkä ole varma onko tämä olennaisesti muuttunut. Ranskalaiset pitää kustannuksia osin kurissa standardoinnilla, ja valtiososialistista sähköyhtiötä ei nuo eurot niin paljon kiinnosta, heillä on (kai?) vain yksi reaktorityyppi. Tämän pitäisi periaatteessa myös parantaa turvallisuutta. Toisaalta standardoinnin kannalta hyötyreaktorit ja muu uusi teknikka taas on ongelmallista... Toinen juttu on että nimenomaan Suomeen ydinvoima sopii tuotantotavastaan (täydellä teholla 24/365) johtuen huonosti, meillä sähkönkulutus on kesäisin puolet siitä mitä talvella.
thexder82
Oct. 24th, 2008 08:43 am (UTC)
Re: Hyvä kirjoitus
Kiitokset kommentista!
Olen muutaman minuutin kuluttua lähtemässä jakamaan flyereitä, mutta sitä ennen supernopea vastaus (palaan illalla tarkemmin ja kirjoitan sarjan toisen osan).

Sanoit, että Loviisa on turhan kaukana. Kaukana se on ja putki maksaisi maltaita - näkemäni luvut vaihtelevat 700M ja 850M välillä. Käsittääkseni luvut ovat noin suuria osaksi sen vuoksi, että putket pitää eristää todella paksulti jottei lämpöä karkaisi liikaa harakoille matkan aikana. Tästä lisää myöhemmin.

Loviisassa tehdään polttoöljyllä sen vuoksi, että voimaloiden modaaminen kaukolämpöä tuottavaksi maksaa satoja miljoonia. Se ei Loviisan käyttöön kannata. Yksi hyvä puoli tässä 70-80km pitkässä kaukolämpötunnelissa olisi se, että sitä saisi kohtuuhintaan hyödynnetyksi myös Loviisassa ja parissa muussa matkalla sijaitsevassa kunnassa. Tästäkin lisää pian.

Niin, ydinvoiman kustannuksista on liikkeellä aika montaa tietoa. Ilman subventioita niitä ei kait kuitenkaan rakenneta missään. Mutta mites sitten kun tulee voimaan ihan oikea maailmanlaajuinen päästökauppasysteemi ja fossiilisten pössyttelystä aletaan maksaa ulkoisvaikutuksia edes jollain lailla järkevällä tavalla? Suhtaudun joka tapauksessa suurella varauksella niihin tahoihin, jotka markkinoivat ydinvoimaa halpana energiana. Jo senkin vuoksi, ettei voimalan säädyllisen purkamisen kustannuksia käsittääkseni vielä täysin tunneta.

Mutta palaan siis asiaan illemmalla,
Jukka
(Anonymous)
Mar. 9th, 2009 11:23 am (UTC)
moro
Luin tuon sun aikanaan kirjottaman tekstin vuokraasunnoista ym omistusasunnoista, kuinka omistusasunnon omistajilta pitää ottaa ja antaa vuokralla asuville.

Huomasin ettet kovinkaan tiedä miten rikkaat tekevät oikeasti.

Ajatuksesi perustuvat perinteiselle robin hood -mallille missä rikkailta otetaan ja köhille annetaan. Haluat siis muutoksia köyhien elämään.

Mikset tee niinkuin minä, hankkiudut itse rikkaaksi ja annat sitten köyhille kun sinulla on varaa. Ala siis hyväntekijäksi, se on paljon helpompaa kuin politiikan kautta vaikuttaminen. Jos poliittista järjestelmää ei ole pystytty muuttamaan köyhiä suosivaksi tuhansien vuosien aikana niin miten kummassa sinä kuvittelet sen tekeväsi nyt? Sensijaan rikkaita hyväntekijöitä on parhaillaankin kymmeniä tuhansia maailmassa! (mm.warren buffet)

Jos vastauksesi on ettet osaa tulla rikkaaksi niin myönnät että rikkaat ovat siis ANSAINNEET rikkautensa, miksi siis pyrit ottamaan heiltä pois??
thexder82
Mar. 9th, 2009 12:33 pm (UTC)
Re: moro
Moi,

Enpä tiedä tuosta Robin Hood -vertauksesta. Menemättä sen filosofisemmaksi toteaisin olevani aika vahvasti vasemmistolibertaristisilla linjoilla. Eli kohtalaisen vapaa markkinatalous, mutta sen päälle tuntuva perustulo. Kannattaa tutustua mun kandiin, oon aika pitkälti Van Parijsin linjoilla: http://www.scribd.com/doc/2923061/Jukka-Jonninen-2007-Oikeus-vapauteen

Mitä tulee maailman muuttumiseen köyhiä suosivaksi, niin aika radikaaleilla askelilla ollaan menty parempaan suuntaan. Ei tosin ihan viime vuosikymmenien aikana, mutta jos katsotaan satojen ja tuhansien vuosien perspektiivillä, niin kyllä.

Itse tuskin alan koskaan miksikään sen suuremmaksi hyväntekijäksi, mutta maltillinen rikastuminen on agendalla. Oma asunto on ja sijoittaminen harrastuksena.
( 4 comments — Leave a comment )