?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Hallituksen toimet ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat masentavan tehottomia. Äskettäin julkituotu esitys autoveron ”nostamisesta” lähentelee jo vitsiä. Jos vero pysyy keskimäärin noin 150 euron tietämillä, ei sillä ole käytännössä yhtään mitään merkitystä kysynnän määrään. Kun suurimmista bensasyöpöistä saa maksaa 350e/vuosi, on tällä jo ehkä joitain minimaalisia ohjausvaikutuksia, mutta tämän merkitys on marginaalinen. Karu tosiasia on se, että jokainen uuden auton osto on aina askel taaksepäin, ellei kaikki seuraavat ehdot toteudu:
a) Vanha auto poistuu samalla heti käytöstä kokonaan.
b) Uudella autolla ei ajeta enemmän kuin vanhalla.
c) Uuden auton tuottamat päästöt ovat niin paljon pienemmät, että ne elinkaaren aikana korvaavat auton valmistuksesta aiheutuneet päästöt ja raaka-aineiden kulutuksen.
Väittäisin, että nämä kaikki ehdot toteutuvat vain harvoin. Tämän todistaa sekin, että autoilun määrä on koko ajan kasvussa Suomessa mitä vielä tuetaan uusien teiden rakentamisella.

Kova tavoite

Jotta ilmastonmuutos saataisiin aisoihin, pitää päästöjä vähentää vähintään 80%:lla vuoteen 2050 mennessä. Ja ainakin Pasi Toiviaisen ja George Monbiotin mielestä tämäkin tavoite on satumaailmasta ja vähennysten tulisi olla huimasti radikaalimpia, jotta ”piste josta ei ole paluuta” jää saavuttamatta. Tämä viittaa siihen ilmaston lämpenemisen asteeseen, jossa itseään ruokkivat positiiviset palautemekanismit lukkiutuvat päälle ja alkavat lämmittämään ilmastoa täysin riippumatta ihmisten tekemisistä.

Mutta jos 80% päästövähennykset merkitsevät ennennäkemätöntä haastetta Suomelle. Tämä merkitsee sitä, että jokaisen suuren päästölähteen on vähennettävä päästöjä keskimäärin tuon 80%. Koska lentoliikenne ei tähän millään pysty eikä myöskään teollisuusprosessit, on energiantuotannon ja autoilun yllettävä jopa keskiarvoa suurempiin vähennyksiin. Energia on ongelma, johon ei tässä ole aikaa paneutua sen tarkemmin. Mutta autojen päästöt pitäisi siis saada vähenemään Suomessa ehkä noin 90%:lla mikäli tuohon em. optimistiseen tavoitteeseen päästäisiin.

Voitaisiin olettaa, että tuolloin autojen energiankulutus on radikaalisti pienentynyt. Jos se nykyään on jotain 180g/km. Tuolloin tämän luvun voisi realistisesti arvioida olevan noin 100g/km. Samoin voisi olettaa, että tuolloin tuotetaan merkittävä osa polttoaineesta biologisesti, mikä tuottamisesta koituneiden päästöjen jälkeen voisi alentaa päästöintensiteettiä ehkä 20%:lla. Näiden – kohtalaisen optimististen – teknologisten kehitysaskeleiden jälkeen vähennystarve Suomessa tippuu 77%:een.

Koska Suomi on suurten etäisyyksien maa, merkittävä osa kansasta tarvitsee autoa joka tapauksessa. Vaikka vuonna 2050 maaseudulla asuu enää ehkä 50% nykyisestä asukasmäärästä eivätkä he korkeiden öljynhintojen (mikäli siis sitä jollain ihmeen kaupalla on vielä kaupan alle 1000e/barreli!) vuoksi kykene hirveästi ajelemaan. Tämän vuoksi suurten kaupunkien tulee vähentää autoilua huomattavasti keskimääräistä enemmän. Eli Helsingin tavoite nousee jälleen siihen 90%:ään. Kun vielä joukkoliikennettä on pakostakin lisättävä, vie se vielä oman osansa Helsingin ”kiintiöstä” asettaen sen ehkä noin 95%:een.

Näiden kohtalaisen optimististen arvioiden mukaan yksityisautoilun pitäisi siis vähentyä Helsingissä noin 95%:llä vuoteen 2050 mennessä, mikäli haluamme tehdä oman osamme ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi siedettäviin mittasuhteisiin. Tämä tarkoittaa 1/20 nykyisestä määrästä. Aikaa on 42 vuotta, eli tavoitteeseen päästäkseen autoilun tulee puolittua noin joka 10. vuosi:
2007: 100% nykytasosta
2017: 50%
2027: 25%
2037: 12,5%
2047: 6,25%
2050: 5%

Toisin sanoen Helsingin on puolitettava täällä ajetut kilometrit vuoteen 2017 mennessä. Käytännössä tämä voitaisiin myydä suoristamalla hieman mutkia ja vaatimalla sitä vuoteen 2020 mennessä. Tästä tavoitteesta ei kuitenkaan olisi enää varaa tinkiä, vaan se tulisi asettaa Helsingin kaupungin tavoitteeksi kaikkien valtuustoryhmien yhteispäätöksellä. Tämän tulisi olla tärkeä teema vuoden 2008 kunnallisvaaleissa, sillä autoilu on se päästöjen osa-alue johon kuntapäättäjillä on ehkä eniten päätäntävaltaa. Tavoite on tärkeä, sillä nykyään trendi on täysin päinvastainen: viimeisen 10 vuoden aikana autojen määrä Helsingissä on lisääntynyt 30%:lla.

Autovero & veroporkkana

Tavoitteeseen päästäkseen Helsingin on sovellettava suurta toimenpidepalettia. Joitain toimenpiteitä mainitsin jo taannoisessa Helsinki ja autot –blogimerkinnässäni. Avain tavoitteen saavuttamiseksi on kepin ja porkkanan yhteiskäyttö. Pelkkä autoilun absoluuttinen kallistuminen ei mene poliittisesti läpi, koska populistinen ”autoilusta tulee vain rikkaiden etu” on hyvin houkutteleva tekosyy olla tekemättä mitään etenkin vasemmistolaisille (lue: demarit vastustavat henkeen ja vereen keräten poliittisen mannan). Tästä syystä myös autottomuudesta pitää tehdä lompakolle houkutteleva vaihtoehto.

Yksi hyvin tehokas keino tähän olisi asteittain nouseva autovero ja tähän liitetty veroporkkana. Ajatus olisi, että jokainen autonomistaja maksaisi kunnalle erillistä autoveroa (vrt. koiravero) alkuvaiheessa 400e. Samalla jokainen täysi-ikäinen helsinkiläinen voisi vähentää verotuksessaan 100e ”autopalautusta”. Jokaisesta lapsesta tulisi huoltajalle erillinen 75e vähennysoikeus jonka yksinhuoltajat saisivat kaksinkertaisena. Toisin sanoen yksin autoa käyttävä menettäisi 300e/vuosi, mutta autolliset kahden lapsen perheet ja kahta lasta hoitavat yksinhuoltajat menettäisivät vain 50e/vuosi ja ne joilla on huollettavanaan kolme tai useampi lasta voittaisivat. Autottomille uudistus merkitsisi parhaassa tapauksessa jopa 500e vuosittaista porkkanaa, mikä on pk-seudullakin suuri raha ja merkittävä insentiivi olla omistamatta autoa ja suosia julkisia. Ero auton omistamisen ja omistamatta jättämisen välillä voisi nousta jopa 1000e:een/vuosi.

En tiedä, montako autoa Helsingissä on, mutta arvioisin luvun olevan noin 180 000. Asukkaita lienee noin 560 000, joista 120 000 alaikäisiä. Näin Helsinki saisi tuottoina 72Me ja menettäisi 61Me. Säästyneet rahat korvamerkittäisiin joukkoliikenteen kehittämiseen. Idena olisi, että vero kasvaa vuosi vuodelta, ja vielä hieman nopeammin kuin palautukset. Se olisi siis pehmeä lasku kohti vääjäämätöntä tulevaisuutta, jossa Helsingin yksityisautoilu on dramaattisesti nykyistä harvinaisempaa.

Mulla ei ole käytettävissä lukuja Helsingin erilaisista perheistä ja niiden autoista. Mutta olisi aikamoisen selvää, että enemmistö kaupunkilaisista voittaisi selvää rahaa uudistuksen myötä. Häviäjiä olisivat: autolliset yksinasujat, parit ja yhden lapsen perheet. Kahden lapsen perheet jäisivät about omilleen ja kaikki muut voittaisivat.

Malli olisi hyvä vastaus tälle perinteiselle demariargumentille, kun köyhimmät hyötyisivät siitä selvästi. Samoin suuren perheen omaavat kaupunkilaiset eivät voisi valittaa, sillä malli ei maksaisi heille euroakaan mikäli heillä ei sitten ole kahta autoa. Ongelmana mallissa on, että se karkottaisi ”hyviä veronmaksajia” naapurikuntiin. Tämän takia se olisikin kestävä vain silloin jos se saataisiin koko metropolialueen laajuiseksi käytännöksi. Itse haaveilen jo koko maan kattavasta mallista.