?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

Ajatus Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten (tai mahdollisesti jopa 14 kunnan pk-seudun) muodostamasta metropolista on taas viime aikoina herännyt eloon. Helsinkiläiset ministerit Tuija Brax, Jan Vapaavuori ja Mari Kiviniemi ehdottivat Hesarin mielipidepalstalla julkaistussa yhteisessä kirjoituksessaan kansanäänestyksen järjestämistä metropolihankkeen selvittämisestä. Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Otto Lehtipuu kiirehti tukemaan ajatusta tuoreeltaan huomauttaen kaupunginjohtajien toimivan tulppana uudistusten tiellä.

Yksi metropoli-mallia vastustavien usein käyttämä argumentti on päätöksenteon – ja demokratian – karkaaminen yhä kauemmas tavallisesta mattimeikäläisestä. Vaikka olenkin henkeen ja vereen metropolimiehiä, on minun tunnustettava tämän argumentin paino. Se ei kuitenkaan ole ongelma, jota ei voida ratkaista. Päinvastoin metropolin syntyminen voisi jopa edesauttaa demokratian tulemista kaupunkilaisia lähemmäksi. Keinona tähän olisi aivan uuden vaalijärjestelmän käyttöönotto, joka voisi hyvin mennä läpi metropolihankkeen mukana, koska sen toteutuminen pakottaisi joka tapauksessa miettimään vaalijärjestelmää perustavanlaatuisella tavalla.

Mikäli metropoli koostuisi Helsingistä (569 113 asukasta 31.1.2008), Espoosta (238 345), Vantaasta (192 834) ja Kauniaisista (8 478), olisi siinä 31.1.2008 tilastojen mukaan 1 008 770 asukasta. Asukasluku on niin suuri ja hallintoalue niin laaja ja monimuotoinen, ettei metropolia pysty käytännössä hallinnoimaan demokraattisesti ilman kokonaan uuden hallintotason lisäämistä. Luonnollinen ratkaisu olisi pitää nykyinen kunnallinen hallintotaso muuttumattomana ja lisätä sen päälle uusi metropolitaso, jolla olisi valta mm. kaavoituksessa, verotuksessa ja joukkoliikenteessä. Mielestäni tällainen ratkaisu ei ainakaan lisäisi ihmisten vaikutusmahdollisuuksia omiin asioihinsa, sillä 569113:lle helsinkiläiselle alin taso olisi vieläkin se 85:n edustajan kunnanvaltuusto, jossa jokainen jäsen edustaa periaatteessa 6695:tä helsinkiläistä.

Mikäli todella halutaan tuoda demokraattinen päätöksenteko ihmistä lähelle ja valtaistaa ihminen asuinseutunsa asioissa, tulee uusi hallintotaso luoda mahdollisimman lähelle ihmisiä. Nähdäkseni paras tapa tähän olisi järjestää metropolin hallinto niin, että ylemmällä tasolla toimisi 200:n jäsenen metropoliparlamentti ja sen alla olisi 150 kaupunginosavaltuustoa. Metropoli jaettaisiin 150:een yhtä suureen alueeseen, joista jokaisessa asuisi noin 6700 ihmistä. Jokaisesta näistä valittaisiin siirtoäänimenetelmällä yksi edustaja metropoliparlamenttiin ja lisäksi suhteellisella vaalitavalla noin 10-20 (määrää pitää vielä pohtia, joka tapauksessa vähintään 10) valtuutetun kaupunginosavaltuusto. 50 edustajaa metropoliparlamenttiin tulisi tasauspaikoista, joiden avulla jokainen puolue/ryhmittymä saisi kannatustaan vastaavan määrän edustajia – siirtoäänimenetelmästä huolimatta enemmistövaalitapa rankaisisi pienempiä puolueita kohtuuttomasti ilman tasauspaikkoja.

Metropoliparlamentin päätettävänä olisi aluetta kokonaisuudessaan koskevat asiat, kuten verotus, sosiaali- ja opetustoimi, joukkoliikenne, rakentaminen sekä kaavoitus. Näissäkin asioissa – varsinkin joukkoliikenteessä, rakentamisessa ja kaavoituksessa – kaikkia niitä kaupunginosia joihin nämä suoraan vaikuttaisi olisi kuultava ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Kaupunginosavaltuustoilla taas olisi valta monissa suoraan omaan alueeseensa koskevissa asioissa. Kuulemisoikeus olisi ehkä tärkein, mutta myös eritoten asemakaavan suhteen KOV:lla tulisi olla valtaa. Lisäksi jokaiselle KOV:lle tulisi jakaa tietty vuosittainen könttäsumma, jonka se käyttäisi oman alueensa elävöittämiseen. Tämä summa voisi olla jotain 25 000:n ja 100 000:n välillä, jolloin sen vuosittaiseksi kokonaissummaksi tulisi 3,75 miljoonaa – 15 miljoonaa euroa.

Tällainen järjestelmä mutkistaisi pakostakin äänestysprosessia ainakin hieman. On valitettava tosiasia, että vaalijärjestelmissä reiluus ja yksinkertaisuus ovat monella tavalla toisensa poissulkevia ominaisuuksia. Mutta monimutkaisuutta voisi helpottaa monella tavalla. Käytännössä valtuutettujen valinta voitaisiin järjestää joko kaikki yhdellä kertaa tai erikseen, niin että heistä äänestettäisiin kahden vuoden välein. Jälkimmäisen mallin etuna olisi se, että siinä voitaisiin aidosti keskittyä joko koko metropolin tai alueiden asioihin, mikä vähentäisi NIMBY-ilmiötä ja toisaalta se, että siinä tapauksessa olisi mahdollista äänestää metropolivaalien yhteydessä myös metropolin pormestarista (kolmet vaalit olisivat jo ehkä liikaa samalle päivälle). Itse kallistuisin ehkä kahteen vaalipäivään kahden vuoden välein.

Metropoli siis jaettaisiin 150:een yhtä suureen alueeseen. Jaossa painotettaisiin kaupunginosien historiallista ja kulttuurista yhteneväisyyttä niin, että oman identiteettinsä omaavat alueet pyrittäisiin mahdollisuuksien mukaan pitämään omana alueenaan. 6725 olisi keskimääräinen asukasluku (muuttuisi joka vuosi väestömäärän mukaan) ja jokainen alue saisi oman ”painokertoimensa”, joka olisi alueen äänioikeutettujen määrä/ (metropolin äänioikeutettujen määrä/150). Tällä painokertoimella olisi merkitystä tasauspaikkoja jaettaessa. Alueiden jaossa tuskin tulisi kiivaita riitoja (vrt. gerrymandering mm. Yhdysvalloissa ja Kanadassa), koska tasauspaikat takaisivat reilun lopputuloksen.

Jokaisella valtuustossa istuvalla puolueella sekä tietyn kannattajamäärän keränneellä ryhmittymällä olisi oikeus asettaa ehdokas jokaiseen kaupunginosaa (siis ts. vaalipiiriin). Näin ollen ehdokkaita olisi vaalipiirissä noin 6-10 ja jokaisella äänestäjällä olisi aito mahdollisuus tutustua heihin henkilökohtaisesti. Äänestäjä voisi äänestää vain yhtä ehdokasta tai halutessaan laittaa ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Mikäli äänestäjä haluaisi, voisi hän antaa äänensä toisen puolueen/ryhmittymän ehdokkaalle omassa vaalipiirissään ja valita toisen, jonka kokonaisedustajamäärä on hänelle tärkeämpi. Tämä olisi järkevää mm. silloin kun kokee kannattamansa puolueen ehdokkaan olevan erityisen huono omassa vaalipiirissään tai vaihtoehtoisesti kokee jonkun muun puolueen ehdokkaan oman puolueen ehdokasta pätevämmäksi omassa vaalipiirissä. Mikäli äänestäjä valitsee vain yhden ehdokkaan omasta piiristään tai laittaa piirin ehdokkaat paremmuusjärjestykseen (saa käyttää niin montaa järjestyslukua kuin haluaa), menee ääni automaattisesti tämän ykkösvalinnan ehdokkaan puolueelle. Tasauspaikat – ja siis kunkin puolueen paikkaluku parlamentissa – ratkaistaan näiden äänten perusteella.

Alueen edustaja metropoliparlamentissa valittaisiin siirtoäänimenetelmällä, joka mahdollisimman hyvin välttää Arrow’n paradoksin sudenkuopat (tämä on käytännössä teoreettinen ongelma – tulos olisi kaikissa siirtoäänijärjestelmän versioissa nykyistä oikeudenmukaisempi). Tasauspaikoilta valittavien osalta järjestelmässä on monta vaihtoehtoa. Yksi olisi se, että kukin puolue laittaisi – vaikkapa jäsenäänetyksellä – 85 ehdokasta haluamaansa järjestykseen ja tasauspaikkojen oikeuttama määrä vaalipiireistä rannalle jääneitä ehdokkaita menisi läpi. Tällöin äänestäjille voisi antaa vielä veton puolueen asettaman järjestyksen suhteen antamalla mahdollisuuden äänestää puolueen lisäksi myös jotain tiettyä ehdokasta listalta. Tällöin tietyn prosenttimäärän puoluelistan äänistä saanut nousisi aina listan kärkeen. Tämä voisi kuitenkin olla – vaikkakin oikeudenmukaista ja demokraattista – liian monimutkaista.

Samalla voitaisiin siis äänestää myös pormestarista, jolloin tämänkin kohdalla voitaisiin käyttää siirtoäänimenetelmää. Käytännössä äänestäjä voisi siis spesifioida valintansa hyvin pitkälle. Enimmillään hän voisi:
1. Laittaa kaikki pormestariehdokkaat preferenssijärjestykseen.
2. Laittaa kaikki vaalipiirinsä ehdokkaat preferenssijärjestykseen.
3. Valita äänensä saajaksi toinen puolue kuin mitä ykköspreferenssinsä edustaa.
4. Valita puolueen listalta nimi, jonka haluaa nousevan listan kärkeen.
Mutta toisaalta äänestämisen voisi halutessaan hoitaa myös vain yhdellä ainoalla ruksilla mihin tahansa näistä neljästä kohdasta. Tällöin ääni menisi automaattisesti myös saman puolueen ehdokkaalle pormestari/vaalipiirivaalissa. Tällöin olisi hyvä laittaa myös erillinen ruksi, jolla äänestäjä voisi ilmaista halunsa äänestää vain toisessa vaaleista, mutta jättää äänestämättä toisessa. Ongelmaksi saattaisi muodostua se, että voidaan väittää spesifimmin äänestävän äänen kantavan enemmän voimaa. Mutta se onko näin, on aika kyseenalaista.

Joka neljäs vuosi järjestettävissä KOV-vaaleissa järjestelmä olisi yksinkertaisempi. Se toimisi käytännössä samalla tavalla kuin D’Hondt –malli nykyään: puolueiden ja ryhmittymien paikkaluku jaetaan suhteessa saatuihin ääniin tietyn yksinkertaisen kaavan mukaan. Periaatteessa myös KOV-vaalissa olisi mahdollista käyttää siirtoäänimenetelmän sovelluksia, mutta nähdäkseni se ei ole välttämätöntä, varsinkaan jos edustajia valitaan vähintään tusina jolloin piilevä äänikynnys olisi 8,33%.

Tämä kaikki kuulostaa hyvin monimutkaiselta ja jossain määrin se sitä onkin. Esitin tässä kuitenkin monimutkaisimman – ja demokraattisimman – mahdollisen järjestelmän, jota voidaan yksinkertaisuuden nimissä vesittää reilustikin ilman että mitään oleellista menetetään. Esittämäni kaltainen järjestelmä tulisi varmasti saamaan kovaa kritiikkiä varsinkin monimutkaisuutensa vuoksi. On kuitenkin muistettava kaksi asiaa. Ensinnäkin vastaavankaltaisia vaalijärjestelmiä on jo käytössä monessa maassa, mm. Uudessa-Seelannissa sekä Irlannissa. Toiseksi mielestäni äänestäjää ei pidä pitää lähtökohtaisesti täytenä tomppelina vaan on lähdettävä siitä, että kuka tahansa peruskoulun läpäissyt ymmärtää järjestelmän riittävän hyvin muutaman tunnin perehdytyksellä. Ja kun äänestäjälle annetaan valta päättää edustajista jotka ratkaisevat hyvin tärkeitä asioita, voi heiltä vaatia perehtymistä myös itse järjestelmään. Lisäksi on syytä muistaa, että myös Yhdysvalloissa ihmiset äänestävät vaaleissa joskus jopa useista kymmenistä eri asioista ja käytössä olevat äänestyslaput saattavat olla hyvinkin kryptisiä. On vaikea uskoa, ettei Suomen koulutusjärjestelmä pysty takaamaan vähintään yhtä hyviä edellytyksiä ymmärtää äänestysjärjestelmää kuin Yhdysvaltain vastaava. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö järjestelmästä tulisi tehdä mahdollisimman yksinkertaista.

Esittämäni vaalijärjestelmän suurin hyve olisi demokratian tuomisessa ihmisten lähelle. Kun jokaisella ihmisellä olisi oma edustajansa metropoliparlamentissa ja oma läheinen kaupunginosavaltuusto, olisi vallan tuntu aivan toisenlainen kuin nykyään. Ei olisi vaikea ennustaa uudistuksen johtavan ruohonjuuritason toiminnan viriämiseen kaikkialla metropolin alueella ja ihmisten yhä suurempaan elämänhallinnan tunteeseen. Tunne siitä, että on valta ja mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa demokraattisessa prosessissa on tärkeätä myös sen vuoksi, että sen on tutkimuksissa nähty korreloivan ihmisten yleisen onnellisuuden ja hyvinvoinnin kanssa. Ja kukapa ei haluaisi metropolia, joka muodostuu omaleimaisten kaupungiosien tilkkutäkistä ja jossa yksi yhtenäinen taho pitää huolen siitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tasokkaaseen joukkoliikenteeseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.


Tästä mallista käytiin toisaalla keskustelua, jonka omia kommentteja listaan tähän, koska ne syventävät aihetta oivasti. Netiketin ja erinäisten listasääntöjen vuoksi en lainaa muita kommentoijia suoraan enkä nimeä heitä, vaan esitän vain kommentin/kritiikin ytimen.

1. Ehdotetussa järjestelmässä alueellisesti laaja kannatus ei materialisoidu ääniksi kun ehdokkaat valitaan alueittain.

Vastaus:
Tämä kuuluu nähdäkseni luokkaan väärinkäsitys. Ongelma - joka on kieltämättä kinkkinen - nimittäin on ratkaistavissa vaalijärjestelmän keinoin. Mallissani olisi siis tasauspaikat eli käytännössä puolueen (vaikkapa jäsenäänestyksellä) valitsema preferenssilista. Jokainen äänestäjä voisi halutessaan äänestää paitsi listaa, myös haluamaansa ehdokasta tältä listalta. Tietyn äänimäärän saanut ehdokas nousisi sitten listan kärkeen. Käytännössä äänestäjällä olisi siis veto-oikeus puolueen asettamaan listaan ja näin ollen tämä Hakunilan ehdokas voisi ottaa strategiakseen tehdä kampanjaa koko kaupungin laajuisesti ja luottaa siihen, että tarpeeksi moni äänestää häntä listalta.

...Tämä liittyy edelliseen. Tuossa alustavassa mallissani en kannattanut tätä Kanadassa esitettyä (ja käsittääkseni Ruotsissa käytössä olevaa) systeemiä, jossa äänestäjällä on veto-oikeus suhteessa puolueen asettamaan listaan. X:n pointtien jälkeen olen kallistumassa siihen, että tällainen oikeus olisi ehkä syytä antaa vaikka se tekisikin järjestelmän hieman vaikeammin ymmärrettäväksi. [ks. Toronton yliopistossa aiheesta kirjoittamani lyhyehkö essee: http://koti.mbnet.fi/thexder/Opiskelu/Proportional.htm]

Eli jos tällainen järjestelmä otettaisiin käyttöön tasauspaikoissa, olisi jokaisen "epätodennäköisen" ehdokkaan edun mukaista käydä kampanjaa nimenomaan koko metropolin laajuisesti. Tällöin hän voisi hyvinkin saada tarpeeksi ääniä kiilatakseen muiden ohi listapaikoissa, joita suurimmille puolueille mitä luultavimmin kaikille jonkin verran tulee (ja pienille myös). Ja näitä "epätodennäköisiä" ehdokkaita olisi huikea enemmistö kaikista ehdokkaista, sillä luultavasti 2/3 vaalipiireistä olisi enemmän tai vähemmän selviä pelejä voittajan suhteen (voisiko Kokoomus hävitä Töölö-etelän, vihreät Viikin jne.?). Näin ollen kampanja olisi suurelta osin koko kaupungin laajuista.

Eli ongelma olisi tuolla ainakin jollain tavalla hoidossa vaalijärjestelmän keinoin. En kuitenkaan täysin hyväksy X:n analyysiä asiaintilasta. En siis usko aivan yhtä kyyniseen näkemykseen ihmisten nurkkapatriotismista. Arabianrantalaisena minulle on oikeastaan vaikea edes ajatella, mikä täällä ajettava asia nyt olisi niin radikaalisti vastoin koko alueen yleistä etua. Mitä pienempi äänestysalue, sitä pienempi tämä ongelma olisi. Ja vaikka tuollaisia asioita löytyisi, luottaisin että suuri(n?!) osa ihmisistä on paljon kiinnostuneempia koko metropolin asioista kuin lähialueen ja/tai ymmärtäisi ettei pidemmän päälle kaikkien kannata ajaa vain omaa etuaan. Ja jos mennään vielä yhden askeleen eteenpäin niin voidaan kysyä: mitä sitten? Mitä sitten vaikka parlamenttiin on valittu edustaja joka ajaa etupäässä oman piirinsä etua (mihin en siis jaksa uskoa)? Jos hän on yksi sadasta, ei hänellä ole mitään mahdollisuuksia estää enemmistöä jyräämästä asiaa yhteisen edun mukaisesti.

2. Kyseessä yhdenlainen enemmistövaali.

Vastaus:
Näin on, mutta ei tässä mallissa koska tässä edustajia tulee tasauspaikkojen myötä juuri sen verran kuin on kannatustakin. Ajattellaanpa tilannetta jossa parlamenttiin valitaan 100 edustaa, 75 jokaisesta KOV-piiristä ja 25 tasauspaikoilla. Vihreät ovat saaneet 21% äänistä, mutta hävinneet niukasti monia vaalipiirejä saaden vain 15 edustajaa. Tällöin vihreitä kompensoidaan niin, että kuusi ensimmäistä ehdokasta pääsee tasauspaikoilta läpi. Samoin voidaan ajatella Hakasta, joka saa Hakaniemestä 12% äänistä, mutta häviää selvästi vihreälle ehdokkaalle, joka nappaa 31% ja valitaan parlamenttiin. Eipä hätää koska kommunistinen puolue on saanut koko metropolissa 1,3% äänistä, joten se on oikeutettu yhteen tasauspaikkaan (piilevä äänikynnys 1% jollei muuta säädetä). Eli yksi kommari pääsee edustamaan ideologiaansa parlamenttiin ja luultavasti tämä olisi juuri Hakanen listan oletettuna kärkiehdokkaana. Toisin sanoen pienten puolueiden olisi HELPOMPI päästä mallissani läpi 100-paikkaiseen parlamenttiin kuin nykyään Helsingin 85-paikkaiseen.

Siitä olen samaa mieltä, että puhdas enemmistövaalitapa on todella huono. Mallissani pyrinkin nappaamaan parhaat puolet enemmistövaalitavasta, suhteellisesta vaalitavasta sekä siirtoäänimenetelmästä, koska jokaisessa on omat puolensa. Enemmistövaalitavan hyvä puoli on nimenomaan se, että pystyy tutustumaan ehdokkaisiin hyvin ja jokaisella on selkeästi "oma edustaja" jonka puoleen kääntyä.

3. Vaalipiirijaot virhe, koska ajavat kampanjointia pois seudullisista asioista.

Vastaus:
Luullakseni osoitin, että seudulliset teemat tulevat olemaan hyvin esillä mallissanikin. Mutta jos näitä halutaan vielä enemmän korostaa, voidaan piirien määrää supistaa entisestään vaikkapa 50:een, jolloin lähes kaikkien oman edun mukaista olisi kampanjoida koko metropolin alueella. Itse en tätä kannata jo sen vuoksi, että tämä suosisi todella paljon muita rikkaimpia ehdokkaita, joilla olisi varaa mainostaa muita enemmän. Mitä useampi ehdokas valitaan piireittäin, sitä vähemmän merkitystä varallisuudella.

4. Mitä valtaa annetaan KOV-tasolle?

Vastaus:
Tämä sisältöpuoli on tosiaan olennainen ja toivoisinkin että sen paremmin tuntevat voisivat esittää joitain - vaikkapa vain nopeahkoja pohdintoja - keskusteluun. Itselläni ei ole oikein asiantuntemusta tässä asiassa kun kaupungin konkreettisen hallinnoinnin seikat ovat vielä toistaiseksi kohtalaisen vieraita. Hyvä että Y nyt avasi pelin kirjoittamalla ihan konkreettisia ideoita!

Tässä on koko ajan ongelmana (N)IMY-ilmiö, eli kaikilla autonomisilla soluilla on insentiivi kupata ylätasolta mahdollisimman paljon resursseja ja välttää huonoja nakkeja vaikka ne olisivatkin yleisen edun mukaisia. Toisaalta - kuten Y:kin totesi - jonkinlaista vastuuta resursseista näille kaupunginosavaltuustoille on annettava tai niistä tulee vain kumileimaisimia. Aiemmin mainittiin jo valta suhteessa asemakaavaan. Tämä on nähdäkseni yksi parhaista vallan muodoista koska se ei ole välttämättä aivan yhtä ongelmallinen kuin vaikkapa per capita -resurssit terveydenhuoltoon jne. ja se on silti todella konkreettinen asia.

Itse sen sijaan suhtaudun varsin skeptisesti sosiaalipalveluun tarkoitettujen rahojen jakamiseen kaupunginosalle. Harva asia toisi yhtä tylyt insentiivit nimbyilylle kuin tämä vanhukset, köyhät, sosiaalitapaukset ja vammaiset persona non gratan asemaan alistava ehdotus. Ennustan paitsi katkeruutta "meidän rahojen viennistä", myös avointa syrjintää näitä tahoja kohtaan - savustusta ulos "meidän kaupunginosasta". Tätä toki voisi yrittää paikata joillain laskentamalleilla, jossa kaupunki antaisi ko. ryhmiin kuuluvista ihmisistä ekstraresursseja, mutta tällä ei välttämättä olisi suurtakaan vaikutusta syrjintään ja vaatisi todella raskasta, monimutkaista ja epätarkkaa byrokratiaa.

Itseltäni ei kyllä löydy parempiakaan ideoita ainakaan ihan tähän hätään. Tai sellainen alustava ajatus ehkä, että kaupunginosavaltuustoissa voisi olla puolittainen veto-oikeus esimerkiksi tiettyjen yleishyödyllisten palvelujen (ja ehkä monissa muissakin tapauksissa) sijoittamisessa alueelle (mm.huumeneula-asema). Ei kuitenkaan täyttä veto-oikeutta, koska silloin tuollaisia palveluja ei enää rakennettaisi ollenkaan. KOV voisi siis vetota (tarvitsisi vaikkapa 75% KOV-äänistä) tällaisen hankkeen, mutta metropolitaso voisi kumota tuon veton jonkinlaisella superenemmistöllä (vaikkapa 66%). Tällainen checks and balances -järjestelmä (tämä nyt ihan nopeasti mietitty esimerkki) vähintäänkin lisäisi näiden kahden tason yhteistyötä monissa asioissa ja saisi ne suhtautumaan toisiinsa vakavammin. Se myös lisäisi insentiivejä mahdollisimman hyvien kompromissien haulle.

5. Mitkä kaikki tahot edustuskelpoisia KOV-tasolla?

Vastaus:
Hyviä pointteja. On tosiaan tärkeätä, että tuo KOV-taso olisi taso jossa kansalaisyhteiskunta pääsisi kukkimaan mahdollisimman vapaasti. Hoitaisin tämän asian niin, että säätäisin KOV-tason osallistumiselle kohtalaisen alhaiset vaatimukset. Vaalikelpoisuuteen voisi riittää esim. allekirjoitus 5% KOV-alueen äänestysikäisiltä. Tämä takaisi sen, että erilaiset kaupunginosayhdistykset ja sen sellaiset kansalaisyhteiskunnan toimijat saisivat kohtalaisen vaivattomasti edustusta näissä valtuustoissa (ainakin jos valtuutettuja 12+, jolloin äänikynnys 8,33%). En kuitenkaan antaisi osallistumisoikeutta yhdistykselle, joka ei ole saanut siihen demokraattista mandaattia (ja siis myös poliittista vastuuta). En siis kannata minkäänlaista neuvostojen Helsinkiä, ainakaan näillä perusteluilla.

Comments

( 2 comments — Leave a comment )
(Anonymous)
May. 8th, 2008 02:13 pm (UTC)
Linkkiä keskusteluun
Voitko laittaa linkkiä sinne Toisaalle missä aiheesta on ilmeisesti keskusteltu enemmänkin. Siis olettaen että se on jokin julkisesti luettavissa oleva areena.
thexder82
May. 8th, 2008 09:20 pm (UTC)
Re: Linkkiä keskusteluun
Valitettavasti tuo keskustelu käytiin suljetulla sähköpostilistalla. Tästä syystä en voinut myöskään lainata toisia keskustelijoita enkä käyttää heidän nimiään.
( 2 comments — Leave a comment )